perjantai 13. tammikuuta 2017

Blogin uudelleenkäynnistys

Blogi on ollut tietoisesti tauolla pitkän aikaa. Koin tärkeäksi elämänmuutosten myllerryksessä jättää sen omaan arvoonsa.
Elämä on riepotellut uuteen suuntaan. Uusi talo, uusi parisuhde, uusi koira.
Ankka on jatkanut meiltä matkaansa kasvattajan vuoksi muualle jo vuodem 2014 lopulla.

Talossa asuu siis tällä hetkellä edelleen neljä hännäheiluttajaa. 

 Melmu eli Naked Stars I Love You, täyttää tänä vuonna 8 vuotta. Valitettavasti nyt hiljattain diagnosoitu Sydämen vajaatoiminta. Toiveissa olisi viedä veteraaniluokkaan näyttelyyn syksyllä.

 Rokki eli BH Highbuzz´s Avitus. teräsvaari tänä vuonna 9-v. Viimeisen vuoden aikana Rokkia on koeteltu kovasti. Kauda Equina- syndrooma selässä, nivelrikko oikeassa ranteessa, mysteerinen hammasjuurten kuoleminen sekä nyt viimeisimpänä diagnoosina erittäin vaikea bakteeritulehduksen aiheuttama läppävika mitraaliläpässä.

 Stidi eli Fiabella´s Blair Waldorf. Stidi on edelleen reipas oma itsensä, mittariin tulee syyskuussa 8 vuotta tällekin.

 Ja tämä lauman uusin lisäys Vappu. BH TK1 Schleusentor Tinaka. Maaliskuussa 6 vuotta täyttävä SPK narttu. Tällä haavaa ainoa, joka aktiivisesti treenailee. 



Viimeinen vuosi on koirarintamalla ollut yhtä vastoinkäymistä. Koirat ovat sairastelleet, nyt olisi Rokin kohdalla jo aika päätöksille, sen elämä ei oikein koiramaista ole. Kuitenkin se irti päästäminen, vaikka tässä on saanut asiaan valmistautua, tuntuu olevan kovin vaikeaa. Viimeksi tänään kävin eläinlääkärissä enkä saanut aikaiseksi varata teräsvaarille viimeiselle matkalleen aikaa ..

Vappu on onnistunut olemaan aikamoinen yllättäjä. Neljät kokeet helmikuu-elokuu välillä ja plakkarissa jo TK1. Nyt on jo katseet sen kanssa kohti ensi kesää, tavoitteena kesän loppuun mennessä TK3. Kevään aikana tahkotaan AVOn tulokset ja kesällä VOI. 

Vapun tulo meille oli puhdas vahinko. Oli jo päätetty, ettei enää yhtään kodinvaihtajaa tähän talouteen. Kunnes Rokin sairastuminen sai pohtimaan kisakoiran tarvetta. Kirjoittelen joku päivä pidemmän tekstin Vapusta, mitä sen kanssa on puuhattu ja mitä tavoitteita on.

Toivottavasti blogille löytyy vielä lukijoita, vaikka tauko on pitkän pitkä ollutkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti